Susien ystäville

12.5.
Heräsimme kylmään aamuun. Kävin pikaisesti haukkaamassa sen normaalin motelliaamiaisen eli kaksi palaa paahtoleipää, jei. Tämän jälkeen ryhdyin tutkailemaan motellin puhelinta, jotta voisin soittaa susipuistoon, jos matti myöhäiset saisivat tulla vielä samana päivänä vierailulle. Paikallispuhelut olivat motellista ilmaisia ja ryhdyin tuumasta toimeen ja näppäilemään susipuiston numeroa. En tiedä oliko motellin puhelimessa vikaa vaiko soittajassa (epäilen jälkimmäistä), mutta kohtalo tuntui todellakin päättäneen, ettemme pääsisi tutustumaan susipuistoon. Marssin lopuksi motellin vastaanottoon ja ystävällinen vastaanottovirkailija naputteli minulle susipuiston puhelinnumeron ja vihdoin kuulin luurin toisesta päästä kauan odotetun tuuttausäänen.

Mukavan kuuloinen susipuiston työntekijä toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi myöhäisestä soittoajankohdasta huolimatta ja oli innoissaan, kun kuuli meidän olevan Suomesta asti. Naamalleni levisi äärimmäisen leveä hymy ja melkein aloin pomppia tasajalkaa. Susipuistossa järjestettiin tuona päivänä kaksi kierrosta, toinen joka sisälsi lauman koululaisia ja toinen, jossa olisi pelkkiä aikuisia. Jälkimmäinen ryhmä kuulosti paljon paremmalta, mutta se oli kaksi tuntia myöhemmin ja vasta iltapäivällä, joten jouduin ilmoittamaan meidät koululaisryhmän mukaan, jottei jo ennestään tiukka aikataulumme kokisi enää pahempaa kolausta. Meillä olisi päivän aikana vielä piiiitkä matka ajettavana.

Olimme vajaan parin tunnin ajomatkan päässä susipuistosta ja meidän piti olla paikalla hieman ennen klo 12. Meillä oli hyvin aikaa, kun lähdimme yhdeksän jälkeen ajelemaan kohti tuota Colorado Wolf & Wildlife Parkia. Oli kirpeän viileä aamu, eikä maisemaa katsoessa todellakaan tullut mieleen, että oli toukokuu. Horisontissa siintävät lumiset huiput olivat häikäisevän kauniita, emmekä ehtineen ajaa varmaan viittä minuuttia kauempaa, kun oli jo pakko pysähtyä kuvaamaan kaunista maisemaa.

Ajoimme ehkä 10 minuuttia ja sitten oli pakko taas pysähtyä räpsimään muutamat kuvat. Tomi oli lähinnä järkyttynyt, kun jouduimme taas katselemaan lumista maisemaa. Mehän olimme uskoneet, ettemme näkisi lunta ennen kuin joskus ensi talvena. Minä pidän kyllä talvestakin ja ihastelin kaunista lumista maisemaa, vaikkei lunta nyt mitenkään ihan hirmuisesti ollutkaan.

Olimme noin puolen tunnin ajomatkan päässä, kun huomasimme jotain eläimiä tien sivussa. Ne osoittautuivat antiloopeiksi ja taas oli aika vetää auto tien sivuun ja minä hyppäsin ulos kuvailemaan. Melko arkajalkojahan ne tuntuivat olevan, mutta ihan kiva oli nähdä moisiakin eläimiä luonnossa. Olivathan ne aika eri näköisiä kuin Suomen metsissä jolkottelevat peurat.

Vähän ennen kahtatoista olimme perillä susipuistossa ja kiedoimme kaulaliinoja tiiviisti kaulaan ja yritimme suojautua kylmyydeltä muutenkin mahdollisimman hyvin. Onneksi aurinko pilkisteli puiden takaa ja lämmitti vähän ilmaa. Koululaisetkin saapuivat paikalle usealla eri autolla ja kohta ympäriltä kuuluikin jo innostunutta huudahtelua. Kävelimme parkkipaikalta sisäänkäynnille ja hopeakettu tarkkaili kulkuamme "ylikulkusillalta".

Kaksi sekarotuista koiraa juoksi innokkaina moikkaamaan meitä. Rapsutimme niitä hetken ja menimme sitten ilmoittautumaan. Maksoimme samalla vierailusta 10 dollaria per henkilö.

Sen jälkeen jäimmekin odottamaan opastetun kierroksen alkua. Odotellessamme ihastelimme vieressä olevaa kettujen tarhaa. Jokaikinen tarhakettu tekisi varmasti mitä tahansa päästäkseen häkistään täällä puistossa elävien kettujen tarhaan. Se koostui kahdesta erillisestä tarhasta, joita yhdisti tuo jo aiemmin esitelty "ylikulkusilta". Lisäksi ketuilla oli tälläinen mielettömän hieno kerrostalo:

Kierros alkoi paikan omistajan alkuspiikillä. Hän teki koululaisryhmälle hyvin selväksi, että kunhan kierros alkaa, sieltä lentää pellolle ellei osaa käyttäytyä kunnolla. Tuolla susipuistossa on kiellettyä käyttää kameraa, jossa on pitkä zoomi. Olin tuosta jo vähän masentunut, mutta kysyin alkuspiikin jälkeen paikan omistajalta asiasta ja näytin kameraani ja hän kuiskasi, että se on ihan ok. Ja sitten olin taas onnellinen. :D

Kierros alkoi kettujen tarhan luota. Oppaamme kertoi lajista ja näistä kyseisistä yksilöistä. Samalla opas kutsui kettuja ja heitteli niille namipaloja, jotta repolaiset aktivoituivat vähän esittäytymään.

Suurin osa ketuista oli pelastettu turkistarhalta ja elivät nyt huomattavan paljon onnellisempaa elämää tuolla puiston hyvissä tiloissa.

Tässä vaiheessa minulla oli jo pienoisia vaikeuksia keskittyä kettutarinointiin, koska näin viereisessä tarhassa olevat valtavat upeat timbersudet. Siirryimmekin hetken kuluttua tuon tarhan eteen ja oppaamme kertoi niiden olevan 4-vuotiaat sisarukset. Ne tulevat kuulema edelleen erinomaisesti toimeen keskenään ja leikkivät paljon. Susipuistossa sudet pyritään pitämään uros - narttu pareittaan, jolloin niillä ei ole tarvetta muodostaa laumahierarkiaa, mutta ne saavat kuitenkin viettää aikaa lajikumppanin kanssa. Tässä toinen sisaruksista:

Siirryimme eteenpäin ja näimme valkoisen suden, joka oli ollut pentuna filmitähti Hollywoodissa. Se oli kauniina valkoisena pentuna laitettu poseeraamaan kalentereita yms. varten. Sitten sille tuli ongelma vilkkuluomen kanssa, jos oikein ymmärsin. Susipuiston työntekijä pelasti sen ja silmäluomi leikattiin, jonka jälkeen susi oli taas entisellään ja sen entinen omistaja oli harmissaan, koska susi olisikin ollut taas "käyttökelpoinen", mutta hän oli jo luopunut sen omistajuudesta. Nyt tämä entinen mannekiini elää tarhalla. Se on kuulema jäänyt valitettavan araksi puutteellisen sosiaalistamisen vuoksi ja nytkin se vilkuili meitä ensin hyvin ujosti puun takaa. Se ei myöskään ole hyväksynyt itselleen susikaveria, joten joutuu viettämään yksinäistä elämää.

Lapsilauman puolustukseksi on sanottava, että he tottelivat hienosti ja olivat hyvin hiljaa, kuten oli käsketty, etteivät he pelottaisi susia. Jättäydyin aavistuksen jälkeen muusta ryhmästä ja vihdoin tuo arka valkoinen susikin uskalsi tulla etsimään oppaamme sille tarhaan heittelemiä herkkupaloja.

Tapasimme toisenkin yksineläjän. Sekin oli valkoinen susi ja edelliseen verrattuna hyvin rohkea ja reipas. Se on kuulema hyvin onnellinen susi, koska sillä on oma vapaaehtoisluottotaluttaja, joka käy tapaamassa sitä kerran viikossa ja taluttelee susiherraa ympäripuistoa. Oppaamme kertoi, että muitakin talutellaan aina mahdollisuuksien mukaan. 90 % tarhan susista on sen verran rohkeita ja sosiaalisia, että ne ovat työntekijöiden talutettavissa. Muuna aktiviteettina susilla on erilaisia leluja ja tietenkin mahdollisuuksien mukaan lajikumppani. Lisäksi jokainen aitaus on suunniteltu siten, että susilla on 360 asteen näkyvyys. Stereotyyppistä ravaamista alkaa kehittyä silloin, jos sudelta estetään näkyvyys jollekin seinustalle, mutta ne pysyvät rauhallisina, kun näkevät joka suuntaan.

Seuraavaksi siirryimme kojoottiaitauksen luokse. Ne eivät kuitenkaan kiinnostuneet nameista, eivätkä seurasta, joten ne näimme vain kaukaa, enkä verkon takia edes yrittänyt ottaa niistä kuvia.

Sitten tapasimme seuraavan susiparin. Ne olivat myös hyvin uteliaita ja ahneita ja tulivat venytellen kerjäämään makupalojaan.

Sitten oli taas yhden Hollywood resquen vuoro. Kaikki susipuiston sudet ovat jostain pelastettuja. Tämä tapaus oli jonkin Hollywood henkilön omistama ja sillä oli teetetty pennut. Nyt elelee susipuistossa steriloituna.

Kaikki muutkin puiston sudet ovat leikattuja. Puiston tarkoitus ei ole missään tapauksessa tuottaa lisää vangittuna eläviä susia, ainoastaan pelastaa pelastamisen tarpeessa olevia. Niitä taas ei edes yritetäkään sopeuttaa luontoon, koska suurin osa on syntynyt vankeudessa, vaan ne elävät puistossa loppuelämänsä. Tuolla puistossa tuli kyllä taas mieleen se kuinka sekaisin toiset Jenkin ovat. Joissain Yhdysvaltojen osavaltioissa on sallittua pitää sutta lemmikkinä ja sieltä löytyy susia lemmikeiksi kasvattavia ihmisiä. Kuinka sairasta. Susi ei missään nimessä ole lemmikkieläin. Puistossa kaikki tarhat menevät metrin maan alle ja suurinta osaa tarhoista ympyröi vielä lisäksi sähköaita.

Puistossa oli myös kaksi harvinaista meksikonsutta, joita on viimeisimmän laskun mukaan luonnossa enää 49 kpl! Ne näyttivät vähän pienemmiltä ja olivat muihin susiin verrattuna hurjan pitkäkarvaisia. Niistä ei valitettavasti saanut kovin kummoista kuvaa aitaverkon takia.

Sitten tapasimme vielä muutaman kauniin suden. Nuo hukkaset olivat vain kertakaikkisen lumoavia!

Aivan lopuksi menimme junioreiden aitauksen luokse ja ihastuin ikihyviksi nuoreen mustaan urokseen. Se oli muistaakseni 13 kk ja mahtava energinen honkkeli. Se kerjäsi innoissaan makupaloja ja näytti siltä, että olisi halunnut rapsutuksia. Sen seurana oleva narttu näytti kovin pieneltä sen rinnalla.

Siis katsokaa nyt näitä silmiä!

Kun olimme kiertäneet kaikki tarhat, oli hauskan loppuyllätyksen vuoro. Oppaamme kehoitti meitä kaikkia ulvomaan. Hän itse aloitti ja me muut jatkoimme perässä. Sitten meidän käskettiin olla hiljaa ja odottaa. Mitään ei tapahtunut. Yritimme uudelleen ja tällä kertaa saimme vastauksen. Olimme susien tarhojen keskellä ja hetken kuluttua joka puolelta ympäriltämme alkoi kuulua ensin sieltä täältä ulvontaa ja pian kaikki puiston sudet vastasivat ulvontaamme. Tuo oli todella mahtavaa! Voin vain kuvitella kuinka upea puiston järjestämä "täyden kuun ulvonta" -retki on! Lisäksi puisto tarjoaa melko korkeasta maksusta mahdollisuuden päästä tutustumaan susiin lähemmin, jolloin pääsee junioreiden aitaukseen rapsuttelemaan niitä ja viettämään aikaa oikeiden susien kanssa. Ehkä ensi kerralla sitten...

Täytyy sanoa, että oli kaiken kaikkiaan oikein tyytyväinen tuohon noin 1,5 tunnin kierrokseen ja paikkaan ylipäänsä. Minulle jäi positiivinen paikasta ja sen henkilökunnasta. He tuntuivat oikeasti välittävän susista ja niiden hyvinvoinnista. Susipuiston on tarkoitus jakaa tietoa (hölmöille) amerikkalaisille, jotta he ymmärtäisivät millaisia eläimiä sudet ovat. Olin ollut onneni kukkuloilla koko kierroksen ajan. En olisi halunnut lähteä paikasta pois lainkaan, mutta lohdutukseksi kävimme ostamassa paikan jääkaappimagneetin yms. Jäin taas kerran miettimään miten erilaisia työmahdollisuuksia Yhdysvaltojen kokoisessa maassa olisikaan. Voisipa sitä työskennellä päiväs susien kanssa...

Jos jotain kiinnostaa tämä Colorado Wolf and Wildlife Center enemmänkin, niin heidän kotisivut löytyvät täältä.

Loppupäivä vierähtikin sitten autossa istuessa. Ajoimme Colorado Springsiin, josta jatkoimme suoraan eteenpäin. Emme pahemmin pysähdelleet ja sääkin oli melko huono. Ohitimme Denverin vesisateessa vähän klo 15 jälkeen. Sitten ajoimme vain pelkkää tylsää isoa tietä ja ympärillä ei ollut mitään nähtävää. Jäimme yöksi North Platte -nimiseen paikkaan kuponkitarjouksen perusteella. Huone maksoi 40 dollaria ja se oli iso ja siihen sisältyi Ilmainen netti.